Kirjautuminen |
|
|
 |
|
Yritystaito Oy > Yritys > Historia |
|
Yritystaito Oy:n lyhyt historia
Yritystaito Oy on perustettu syyskuussa 1976. Yhtiön perustaja ja samalla pitkäaikainen, ensimmäinen toimitusjohtaja oli Jouko H. Nissinen. Päätuotteita olivat tuolloin tehokas esimiestyö ja tavoitejohtaminen. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana yhtiössä työskenteli 3-5 henkilöä.
Vuonna 1986 yhtiön toiminta laajentui merkittävästi. Jo 1980-luvun alussa päätuotteeksi tuli tulosjohtaminen ja sen prosessimainen konsultointi. Tulosjohtamisesta yrityksemme julkaisi kaikkiaan kymmenkunta eri kirjaa. Moni muistaa myös työyhteisöjen kehittämisen erikoisjulkaisumme, Yty-lehden, jota julkaistiin yli kymmenen vuoden ajan.
Vuonna 1986 yhtiön omistuspohja laajeni. Samalla konsulttien määrä kasvoi ripeästi. Osana tulosjohtamista maahamme koulutettiin yli 1500 työyhteisöjen sisäistä konsulttia, siskoa. Heistä suuri osa toimii edelleen merkittävissä johto- ja kehittämistehtävissä organisaatioissaan. Oleellista Yritystaidon tulosjohtamiskonseptissa oli syvällinen työn tarkoituksesta lähtevä tulosajattelu, tulevaisuussuuntautunut strategia ja prosessimainen konsultointitapa.
Suomi ajautui vaikeaan lamaan 1990-luvun alussa. Tuolloin myös Yritystaidon konseptit uudistettiin vastaamaan paremmin uusia asiakkaiden tarpeita. Niitä olivat ns. toimintaa sopeuttavat palvelukonseptit, kuten rakenneselvitykset ja YtyPlan –niminen palvelujen priorisointi- ja talouden sopeutusmalli. Prosessien uusiminen ja tiimiytys tulivat tuotteiksemme 1990-luvun lopulla.
2000-luvun keskeisimmät palvelukonseptimme ovat strategiahankkeiden ohjaus, rakenteiden ja ohjausjärjstelmien kehittäminen, johdon ja henkilöstön valmennus sekä analyysipalvelut.
Yritystaito Oy on LJK-tasoisista konsulttitoimistoista yksi pisimpään toimineista.
|
|
|
Ajankohtaista
28.5.2010 Yhteistyökumppanimme Top Management System Oy toteutti johtamisjärjestelmän ISLAB:lle
Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän (ISLAB) toiminta on ollut voimakkaassa kasvuvaiheessa. Johtamista tukemaan tarvit...
Lue lisää »
|
|
 |
 |
|
|